Hankkeen ensi vaiheet 2014-15

Vesihuolto toimii Kitön saarella

Vuoden ajan kestäneiden tehokkaiden kaivu- ja putkitöiden jälkeen Kitön Vesiosuuskuntaan liittyneillä kiinteistöillä on nyt kunnan vettä vesiputkissaan.  Projekti on viety päätökseen sovitussa aikataulussa ja budjetissa. Vesiosuuskunta vastaanotti työn urakoitsijalta Oy Mc Machine Ab:lta helmikuun 6 päivänä 2015. Kun infrastruktuuriverkosto nyt on luovutettu tilaajalle (eräin kirjatuin puuttein) alkaa kaksivuotinen takuuaika.

Kitön ja Löparön alueella on 87 V/V-verkostoon liittynyttä kiinteistöä. Suuri osa näistä eivät vielä ole suorittaneet loppuun putkivedot kiinteistöllä ja liitännät rakennuksiin. Kehotamme näitä kiinteistönomistajia saattamaan loppuun putki- ja kytkentätyöt mahdollisimman pian. Vesiosuuskunnan kotisivulla löytyy useamman urakoitsijan yhteystiedot. On aika aloittaa työt, kesän lähestyessä usealla urakoitsijalla saattaa olla muita kiireitä. Kotisivulta löytyy myös Vesiosuuskunnan huoltomiehen Timo Suojasen yhteystiedot.

Vesiosuuskunta on uusien haasteiden edessä. Näsetin alueen laajennustyöt ja laajakaistan yhteyskaapelin rakentaminen Boxista Kitöseen ovat nyt vuorossa. Liittymistiheys (tehdyt liittymis- ja käyttösopimukset) on Näsetin eteläisellä alueella tyydyttävä, mutta keski- ja pohjoisosissa kaivataan useampi tilaaja jotta laajennustyöt voidaan toteuttaa taloudellisesti järkevällä tavalla. Rahoituksen tukitarve on ilmeinen sekä V/V- että laajakaistaverkostolle jotta liittymismaksut voidaan pitää järkevällä tasolla. Hakemustyö on käynnissä, mutta se vuorostaan edellyttää projektien kilpailuttamisen. Ennen kuin rahoituspäätökset ovat varmistuneet Vesiosuuskunta ei voi ottaa laajennustyön aloittamisen riskiä. Siksi voimme olettaa, että työt käynnistyvät aikaisintaan kevään aikana, edellyttäen että Näsetin alueella saadaan useampia liittyjiä Kitön Vesiosuuskuntaan.

img11752Projektin luovutus Vessön saaressa järjestetyllä lounaalla. Vasemmalta Ove Tallberg, Kitön Vesiosuuskunnan puheenjohtaja, Markus Blomqvist, Mc Machine ja Björn Backström, suunnittelija ja valvoja.

img0922copyPutkitöitä Löparössä.

img3796copy
TJ Blomqvist mielipuuhassaan

509copyKun putket tulevat mereltä ne kaivetaan pohjaan.

571copyTässä putket porataan Kitön tien alitse.

img4708Merenpohjaan putket asennettiin proomun avulla.

***

Rakennustyöt on aloitettu Kitössä

Osuuskunnan rakennusprojekti on vihdoin saatu käyntiin melkein neljän vuoden valmisteluvaiheen jälkeen. Projekti, joka käsittää vesi- ja viemärijärjestelmän, kuitukaapelin sekä sähkökaapelin rakentamisen, palvelee koko seutua, ensimmäisessä vaiheessa Kitön saarta. Ensimmäisen vaiheen rakennustyöt käsittävät Siverlandetin liittymäkohdan, vedenalaiset putket Tallholmenin saariin, Löparön ja Kitön koilliskärkeen ja putkiverkoston joka kattaa pääosan Kitön saaresta. Urakkasopimus on tehty Mc Machinery Oy:n kanssa.

Vaiheen 2 rakennustyöt alueella 1 (Näset ja itäinen Löparö, sekä kuitukaapelin keskusyksikkö ja liitäntä) ajoittuvat vuodelle 2015 ja alueen 2 (Näset pohjoinen osa, Martis, Hemisnäs) vuodelle 2015-2016. Alueiden 3 ja 4 rakennustyöt aloitetaan vuonna 2017. Vesi- ja viemäriverkoston laajentaminen erityisesti harvaan asutuille alueille vaatii riittävän määrän jäsenliittymiä ja rahoituksen järjestymistä esimerkiksi ELY-keskuksen kaapeliverkoston tuen muodossa. Lisätietoja löydät kohdasta Osuuskunnan kokoukset/Ylimääräinen osuuskunnan kokous 2013.

img1427Kolme puuhamiestä: vasemmalta Ove Tallberg, KitöVAL puheenjohtaja, Björn Backström, valvoja och Markus Blomqvist, urakoitsija..

img4097

img4100

img4104
Työt ovat täydessä käynnissä, tammikuu 2014